Jos olisin muusikko, voisin vaikeuksitta kirjoittaa kaksiäänisen melodian,...

Jos olisin muusikko, voisin vaikeuksitta kirjoittaa kaksiäänisen melodian, melodian, joka muodostuu kahdesta linjasta, kahdesta sävel- ja nuottirivistä, jotka vastaavat toisiaan, täydentävät toisiaan, taistelevat toisiaan vastaan, ovat riippuvaisia toisistaan, ovat alituisesti keskenään mitä läheisimmässä, elävimmässä vuorovaikutuksessa ja vastavuoroisessa suhteessa toisiinsa joka hetki, jokaisessa rivin kohdassa. Ja jokainen, joka osaa lukea nuotteja, tajuaisi tämän kaksoismelodiani, näkisi ja kuulisi alati jokaisen sävelen kohdalla sen vastasävelen, veljen, vihollisen, antipodin. Niin, ja nimenomaan tämän, tämän kaksiäänisyyden ja alati etenevän antiteesin, tämän kaksoislinjan minä tahtoisin ilmaista oman materiaalini, sanojen avulla ja työskentelen itseni vereslihalle, mutta se ei onnistu. Yritän yhä uudelleen, ja jos jokin aiheuttaa työssäni jännitystä ja painetta, on se yksinomaan tämä intensiivinen pyrkimys saavuttaa jotakin mahdotonta, tämä raju taistelu jonkin saavuttamattoman tavoittamiseksi. Tahtoisin löytää ilmaisun tälle kaksinaisuudelle, tahtoisin kirjoittaa lukuja ja virkkeitä, joissa melodia ja vastamelodia olisivat jatkuvasti ja samanaikaisesti nähtävissä, joissa jokaisen kirjavuuden rinnalla seisoisi jatkuvasti ykseys, jokaisen sukkeluuden rinnalla vakavuus. Sillä ainoastaan siitä koostuvana näen elämän, kahden navan vaihtelussa, maailman kahden peruspilarin välisessä heilahtelussa. Tahtoisin jatkuvasti ihastuneena viitata maailman autuaalliseen kirjavuuteen ja samoin alituisesti teroittaa mieleen, että tämän kirjavuuden perustana on ykseys; tahtoisin jatkuvasti osoittaa, että kaunis ja ruma, valoisa ja pimeä, synti ja pyhyys ovat vastakohtia vain hetkittäin, että ne alinomaa sulautuvat toisiinsa.
{- -